Pariisi, 13.-16.3.2015
Päivä 3
Martti Luther uhosi aikanaan istuttavansa omenapuun vielä tänään, vaikka tietäisi maailmanlopun tulevan huomenna. Siinä oli miehellä melko optimistinen ajattelutapa. Tiedä sitten, onko vastaava horjumaton tulevaisuudenusko hartaille uskovaisille tyypillistä yleisemminkin.
Minä olen enemmän tiedeuskovainen, joten en näe puiden istutuksessa mieltä enää maailmankaikkeuden viimeisillä hetkillä: jos loppu tulee, niin sen pituinen se. Apokalypsin aattona tuhlaisin viimeiset hetkeni puiden istutuksen sijasta astutuspuuhissa.
Mutta se siitä. Pohjustukseni tarkoitus oli johdatella lukija - vakaumuksesta riippuen - joko hauskoilla tai mauttomilla sanankäänteillä hieman Harmageddonia maallisempien loppujen ääreen.
Viimeinen Pariisin päivämme nimittäin kului elämän ja kuoleman kysymysten äärellä.
Aamupäivän kuljeskelimme Père-Lachaisen hautausmaalla ja mietimme, mitä meistä ihmisisistä lopulta jää jäljelle, kun siirrymme ajasta ikuisuuteen.
Illalla puolestaan pohdiskelimme, mitä jätämme jälkeemme; koko reissun odotetuin ohjelmanumero oli sunnuntai-illallinen 81-vuotiaan Jim Haynesin luona. Ja tuosta illallisesta muodostui kaikkien aikojen reissukokemus numero yksi. Niin ylivoimainen pappa on Haynesin Jimmy!