perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pariisi, osa 1

Pariisi, 13.-16.3.2015

Meinasi läikähtää kahvit kintuille yhtenä tavanomaisena aamuna töissä joulukuun alussa, kun Facebookissa silmiini osui ohittamattoman kova tarjous: Lennot Pariisiin 73 euroa.

Lähetin samalta seisomalta tarjouksen Katrille, ja alla olevasta neuvonpidostamme näkee, ettei Katrille tarvitse korulauseita esittää, jotta tämän saa houkuteltua reissuun.

 

Soitin vielä perään: "Ehditkö varata noi lennot, kun mä en töissä pysty?"

Vartin päästä Katrilta tulikin jo tekstiviesti: "Bonjour! Varattu 13.-16.3. Pariisi." Sinne sitten!

Mites noi rouvat?

Katri ehdotti lisäksi, että voisimme pyytää mun äidin (jatkossa äite) mukaan. Se kävi mulle sillä ehdolla, että äite saa mukaansa jonkun ikäisensä matkakaverin, koska muuten meille ei jäisi kahdenkeskistä aikaa lainkaan.

Äiten mukaan lupautui Eija, joka oli haaveillut Pariisin matkasta vaatimattomat 40 vuotta. Nyt toteutui.

Äite on ehtinyt käydä Pariisissa kahdesti aiemmin; oman unelmansa hän toteutti aikanaan 50-vuotispäivänsä kunniaksi, ja sen jälkeen sydän on sykkinyt Paraisille lähtemättömästi.

Pitkän viikonlopun entourage oli kasassa: rouvat ja me.

107 lasissa heti aamusta.

Päivä 1

Poimimme rouvat kyytiin viideltä aamuyöstä. Ajoaikaa Tampereelta Helsinki-Vantaan Lentoparkkiin varasimme raikkaat kolme tuntia, olinhan kuskina keskimääräistä 36-vuotiasta kokemattomampi: sain ajokortin vasta viisi kuukautta sitten.

Olin elänyt varsin tasapainoista elämää ilman ajokorttia koko aikuisikäni. Tasapainoni kuitenkin järkkyi viime kesänä, kun päätimme, että menemme kesällä 2015 Las Vegasissa naimisiin ja kruisaamme samalla vähän Route 66:llä. Ja jonkun pitäisi ajaa. (Katrillahan on kortti, mutta edellisestä ajokerrasta on vierähtänyt vuosikymmen.)

On aivan luonnollista, että näin vankalla autoilutaustalla varustettu pariskunta suunnittelee häämatkakseen nimenomaan Amerikan road tripin.

Toisaalta autolla ajaminen ei ole mitään rakettitiedettä, vaan tervejärkinen pulukin osaisi todennäköisesti rullailla A:sta B:hen. Niinpä mekin pääsimme turvallisesti ja hyvissä ajoin kentälle ja Oak Barrelissakin ehdimme kilistellä.



Pariisin Orlyn kentälle saavuimme puolenpäivän jälkeen ja painelimme julkisilla Le Maraisiin, josta olimme buukanneet mulle ja Katrille Airbnb-kämpän ja rouville hotellin.

Oma huoneistomme oli pieni, mutta passeli. Luukun omisti joku newyorkilainen tyyppi, jonka piikkiin vuokraamista Pariisissa pyöritti Carlos, huomaavaisin Airbnb-host, joka kohdallemme on osunut: oli kahvia, oli kosteuspyyhkeitä (tai mitä lie meikinpoistoon tarkoitteuja juttuja) sekä koko reissun ajaksi myös Carlosin omat tunnukset ilmaiseen wifiin ympäri kaupunkia. 

Hintaa kolmelta yöltä tuli yhteensä 220€ eli vaivaiset 36€ yöltä per nuppi. Carlosin asunnon suora linkki on tässä. Jos AirBnb ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa ehdottomasti tutustua. Ja jos rekisteröidyt tämän linkin kautta, saat alennusta ensimmäisestä varauksestasi!


Carlos oli yksi parhaista AirBnb-hosteista, joka kohdallemme on osunut.


Ensimmäiselle päivälle oli kristallinkirkas ohjelmanumero: Louvre. Museo on perjantaisin auki tavanomaista myöhempään, ja rouvat ja Katri halusivat ehdottomasti nähdä Mona Lisan. Mulle taulun näkeminen edusti osastoa "ei vaikuta yöuniin", eli käytännössä aivan sama, näenkö vienon hymyn vai en.

Niinpä ajattelimme, että on parempi suorittaa museovisiitti pois alta heti ensimmäisenä iltana, koska aikaisesta herätyksestä johtuva matkaväsymys oli jo etukäteen selviö, emmekä halunneet lyhyellä reissulla tuhlata virkeitä hetkiä museossa hengailuun.

Ostimme liput ennakkoon netistä Ticketmasterin kautta, mitä voimme lämpimästi suositella muillekin. Maaliskuu ei vielä ole sitä kovinta turistikautta, mutta siitä huolimatta säästimme etukäteislipuilla helposti kolme varttia, kun pääsimme sisään jonon ohi ja suoraan turvatarkastukseen.

Etukäteen ostetut liput piti hakea Tourist Services -toimipisteestä (karttalinkki), joka sijaitsi sopivasti kävelymatkan varrella kämpältä Louvreen.

Harhaudun - tapani mukaan - tässä välissä hieman aiheesta. Ennen lippujen noutoa kävimme syömässä Frog & Rosbifissä. Olimme bonganneet raflan yhdestä matkablogista, jonka Pariisi-postauksia en osaa sanoin kuvailla. Siksipä suosittelenkin avaamaan vierekkäisille välilehdille tämän, tämän, tämän, tämän, tämän, tämän ja vielä tämänkin Pariisin matkakertomuksen ja lukemaan nuo kaikki aikajärjestyksessä läpi. Meiltä jäi Frog & Frosbifin leimakortti ottamatta; Bill Murray -termein reissaamme mieluummin Ghostbusters- ja Lost in Translation -hengessä kuin tosielämän Groundhog Day -tyylillä.

Jos heräisin Pariisissa joka aamu samaan päivään, söisin tätä nyhtöpossuburgeria ajasta ikuisuuteen.


Louvre on iso! Paras tapa kuvailla rakennuksen kokoluokkaa on todeta, että on siinä ollut pojilla pykääminen.

Me kävimme vain ottamassa selfien Mona Lisan kanssa ja lähdimme veks.

Mona Lisa nähty. Check.

Läppä läppänä. Kävimme tietenkin katsastamassa Mona Lisasta myös sen panssarilaseilla suojatun version. Minähän en ymmärrä taiteesta luvalla sanoen paskaakaan. Tai tarkemmin muotoiltuna en ymmärrä museoihin tungettua taidetta. Mun mielestäni esimerkiksi munasillaan seisoskelevaa miestä esittävä patsas puolustaa paikkaansa paremmin katujen varsilla kuin satojen ja taas satojen muiden patsaiden seassa museohallissa.

Sama pätee tauluihin. Eivät ole mun juttuni, mutta siitä huolimatta näkisin taulun kuin taulun mieluummin jossain muussa miljöössä kuin museossa. En malta olla sanomatta vielä tätäkin: olen niin yksinkertainen kaveri, että ainoa taide, jota oikeasti ymmärrän, on rock. Ja rockiin pätee täsmälleen sama logiikka kuin tauluihin ja patsaisiin: se kuuluu hikisille ja intiimeille klubeille, ei stadioneille.

Tällä pohjustuksella napautan kolme näkökulmaa Mona Lisaan.

1. Kuva Mona Lisasta



Siinä se nyt on. Omin pikku kätösin otettu kuva Mona Lisasta. Etukäteen jo vähän ounastelin, että taulu saattaisi näyttää Mona Lisalta. Gut feeling ei pettänyt tälläkään kertaa: kehyksiä lukuunottamatta teoksessa oli tuttuuden tunnetta.


2. Aidompi kuva Mona Lisasta




Tässä ollaan jo lähempänä totuutta. Tältä Mona Lisa oikeasti näyttää, tavanomaisena maaliskuisena perjantai-iltana, lähes 500 vuotta taiteilijan itsensä kuoleman jälkeen.

Voin kuvitella fiiliksen, kun kuumimman ja helteisimmän turistisesongin aikaan jonottaa tuntitolkulla Louvren ulkopuolella, hiki valuu valtoimenaan, mutta vettä ei voi juoda, koska kusihätä on jonotuksen kestäessä ehtinyt muuttua täysin sietämättömäksi.

Mutta sisään on pakko päästä, koska siellä on vielä kuumempi kuin ulkona ja koska vessoihin on niin tajunnanräjäyttävät jonot, että pelkästään niistä kertomalla voi kyllästyttää työkaverit, tutut ja lapsenlapset kuoliaiksi.

Sisään on päästävä! Koska siellä on se Mona Lisa, joka kuulemma tuijottaa suoraan silmiin, katsoipa sitä mistä suunnasta tahansa. Jos sellaisen on joku osannut piirtää, niin onhan se nähtävä ihan omin silmin, koska taulusta otetut kuvat eivät kuitenkaan ole sama kokemus kuin aito asia eli kusihädässä hikoileminen.


3. Aidoin mahdollinen kuva Mona Lisasta




Turha tässä on jeesustella. Olimme kautta aikain ziljoonannet turistit kohteessa, joten totta helvetissä mekin otimme selfien. Otimme oikein pelleilyselfien, jossa yritimme saada naamalle monalisamaiset vienot hymyt. Nappisuorituksesta ei voi näillä näyttelijänlahjoilla puhua.

Mutta nyt se on tehty. Me tyhmyrit kävimme ottamassa selfien neron äijän maalaaman taulun edessä. Fiksua puuhaa.

Jos oikeasti ymmärtäisimme taiteesta jotain, niin Louvressa vierähtäisi helposti kuukausitolkulla aikaa. Meillä vierähti arviolta tunti, ja siinä ajassa ehdimme nähdä Mona Lisan lisäksi muun muassa muniinpuhaltelijan ja paljaat tissit. Elämä kaduilla kutsui ulos museosta.

Jos uskaltautuu hikiselle rock-klubille, voi nähdä ihan livenä, kun aloittelevien bändien jäsenet puhaltelevat muniinsa.


Holhous ei johda kansaa.

Louvren jälkeen lähdimme tallustelemaan Notre Damelle. Museossa pyöriminen särki kuitenkin jalkoja ja selkää siinä määrin, että päätimme ensin etsiytyä lasillisille.

Seinen ylitys ja joenvartta vasempaan on lyhin matka vanhalle kirkolle. Tuumailin ääneen, että joen varren kuppilat tuskin ovat halvimmasta päästä ja ehdotin, että voisimme koukata vähän syvemmältä. Puolta korttelia syvemmälle emme päässeet, kun äite jo hätääntyi, että seurueemme saattaisi helposti eksyä, kun "ei tiedetä, missä se Notre Dame on ja mihin asti pitää kävellä, että tulee seuraava risteys."

Voi äite rakas, jos tätä joskus luet: meillähän oli pari karttaa mukana. Sen lisäksi meillä oli suora näköyhteys Notre Dameen. Ja vielä senkin lisäksi suoraan silmiesi edessä auto kääntyi risteyksessä. Äite, olet paras, joskin välillä vähän höhlä.

Palasimme siis takaisin Seinen välittömään läheisyyteen, ja kuinka ollakaan, Seinen välittömästä läheisyydestä löytyi myös brasserie, jossa saimme lasilliset. Oma olueni kirpaisi 10,90€. Naisväki nautti Irish Coffeet, ja niin seurueemme taakka keveni 50 eurolla.

Matka jatkui, ilta hämärtyi, ja Seinen varren kävelyssä oli tunnelmaa. Fiilis oli kevyt kuin köyhän lompakko.


Kolmioita seinässä. Illuminati?


Notre Dame ei ole järin suuri, mutta kaunis ja vaikuttava näky se on. Tumma taivas loi kirkon ylle jylhän mahtipontisen ilmeen.

Kun illuminatin virallisilla symboleilla varustettu katedraali oli nähty, kävelimme pitkän matkantekopäivän päätteeksi vielä jalkoja koettelevan kotimatkan takaisin Le Maraisiin.

Haimme kulmakaupasta aamupalatarvikkeet, toivotimme rouville hyvät yöt ja menimme Katrin kanssa viettämään laadukasta kahdenkeskistä aikaa yksille lähikuppilan terassille.

Illan viimeisiä drinkkejä lipitellessä meillä oli aikaa koota ensitunnelmiamme Pariisista: paikalliset ovat kohteliaita, pukeutuvat silminnähden tyylikkäästi ja puhuvat hyvää englantia. Kaupunki on kiehtova ja omaleimainen, niin kuin hyvillä mestoilla on tapana. Se kätkee sisäänsä jotain, mistä me emme näin lyhyellä reissulla ehtisi saada otetta.

Lue osa 2 tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti